Minerva (2. painos 2015). Pehmeäkantinen, 285 sivua. Karttoja on 14, lisäksi karttapiirros Miljoonalinnakkeen (Sj 5) kukistamisesta. Neljä liitettä; Suoman armeijan ja Puna-armeijan sotilasarvot, neuvostoliittolaisen ja suomalaisen divisioonan vertailu (vahvuus, organisaatio sekä raskas aseistus) sekä Puna-armeijan 20. Raskaan ja 40. Kevyen Panssariprikaatin tappiot joulukuussa 1939.
Mielestäni erittäin hyvä suppeahko esitys talvisodan tärkeimmistä taisteluista. Kirja keskittyy pelkästään maasotatoimiin. Nimestään huolimatta kirjassa on hyödynnetty runsaasti myös suomalaisia sotapäiväkirjoja, tutkimuskirjallisuutta sekä muistelmia ja kirjan antaa tasapuolisen kuvan talvisodan taisteluista. Onneksi viime vuosikymmeninä on ilmestynyt useampiakin kirjoja talvi- ja jatkosodasta, joissa on hyödynnetty kummankin osapuolen arkistolähteitä ja tutkimuskirjallisuutta kuten vaikkapa Raunion ja Kilinin yhteistyönä tekemät kirjat. Irincheev käsittelee myös suomalaisessa kirjallisuudessa vähemmälle huomiolle jääneitä lohkoja, kuten keskistä Karjalankannasta Lähteen lohkon ja Suvannon välissä, esimerkiksi neuvostoliittolaisten epäonnistunutta Vuoksen ylitysyritystä Kiviniemessä joulukuun toisella viikolla sekä Tassiolampien (kirjassa muodossa Taasionlammet) ja Salmenkaidan lohkojen taisteluja. Myös esimerkiksi
Keljan taistelu joulunpyhinä 1939 Suvannon pohjoisrannalla on hyvin ja asiallisesti kuvattu.
Taas kerran selvästi ilmenee kuinka kalliiksi tuli panssarintorjunnan kehittämisen laiminlyöminen Suomessa ennen sotaa samoin kuin tykistön ammusten puute, tietysti putkiakin olisi saanut olla enemmän.
Panssarivaunutappiotliitteistä yritin tarkistaa 20. Raskaan Panssariprikaatin tappiotaulukon tietoja vertaamalla niitä Kolomyjecin kirjan tietoihin. Ongelmana oli, että Kolomyjec antaa prikaatista vain sen 30.11.1939 vahvuuden, sodanaikeiset kalustotäydennykset sekä tappiot vaunutyypeittäin ja syittäin, sodan aikana korjattujen vaunujen määrän vaunutyypeittäin ja korjauskelvottomien määrän. Kirjan taistelujen yleiskuvauksesta löytyy myös tieto, että prikaati menetti 19.12.1939 - ainoa joulukuun päivä, jona hän ilmoittaa prikaatin päivätappioiden määrän - 29 vaunua, Irincheevin kirjan liitetaulukon mukaan tuon päivän tappiot olivat 27, mutta hänen taulukosta puuttuvat alistettujen joukkojen tappiot mikä saattaa selittää eron. 20. Raskaalla Panssariprikaatilla oli alaisuudessaan radio-ohjatuilla tankeilla varustettu 7. Erikoiskomppania. Sen radio-ohjatut T-26:t olivat varsin haavoittuvia, ehkä niiden mahdolliset tappiot eivät sisälly Irincheevin lukuihin. Kolomyjecin Lost w/o trace vastannee Irincheevin Taistelukentälle jääneet kategoriaa. Erot lukumäärissä, Irincheevin 15 T-28:aa, 9 T-26:ta ja 1 SMK vs. Kolomyjecin 2 T-28:aa, selittänee se, että joulukuun taistelujen aikana osa Summan lohkolla syvemmälle suomalaisten asemiin tunkeutuneista panssarivaunuista jäi sille tielleen, eikä neuvostoliittolaisilla ollut varmaa tietoa siitä, mitä niille oli tapahtunut kunnes suomalaiset joutuivat vetäytymään Mannerheim-linjalta helmikuun puolessavälissä. Tuolloin joulukuussa kadonneiden vaunujen hylyt jäivät neuvostoliittolaisille. Irincheevin Talvisodan kadonneet kuvat -kirjassa on neuvostojoukkojen kartta maaliskuulta 1940 Summan alueen taistelukentälle hylätyistä 20. Raskaan Panssariprikaatin vaunujen sijainneista. Piirroksessa näkyvistä 24 T-28:sta jopa 13 on voinut olla niin kaukana Puna-armeijan joulukuun etulinjoista, ettei niiden tuhoutumisen/liikuntakyvyttömyyden syytä ole voinut varmasti sieltä määritellä. Tosin jokunen vaunuista on voinut tuhoutua helmikuun taisteluissa. Lisäksi tulee kaksi suomalaisten omaan käyttöönsä evakuoimaa T-28:aa, jotka varmaankin ovat nuo Kolomyjecin kaksi kadonnutta. Hänen mukaan prikaatin taistelutappiot olivat koko talvisodan ajalta 285 T-28:aa, 3 T-26:ta ja 10 BT-vaunua, näistä suurin osa saatiin korjattua jo sodan aikana, mm. kaikki T-26:t. Sodan lopussa täysin tuhoutuneiksi/ korjauskelvottomiksi oli määritelty 32 T-28:ia ja 2 BT:tä, näistä jokunen voi olla teknisistä syistä korjauskelvottomaksi katsottu. Lisäksi ainakin joitakin sodan lopussa vielä korjaamatta olleista 79 vaurioituneesta T-28:ista saattoi jäädä korjaamatta. Kolomyjecin kirjan tekstiosassa todetaan miinan räjäyttäneen 55 tonnin painoisen SMK:n 19.12.1939 suomalaisten linjojen takana ja miehistön hylänneen sen sinne. Kyseessä todennäköisesti käännöskukkanen, koska todellisuudessa SMK ajoi miinaan, joka katkaisi sen telaketjun. Miehistön onnistui korjata telaketju mutta he eivät saaneet enää vaunun moottoria käyntiin. Kun hinausyritykset eivät onnistuneet, tankki hylättiin sinne ja miehistä pelastautui samaan hyökkäykseen osallistuneeseen toiseen raskaaseen panssarivaunuprototyyppiin, 58 tonniseen T-100:aan. SMK jäi suomalaisille, mutta vaunu oli liian raskas poishinattavaksi, joten suomalaiset tyytyivät vain poistamaan siitä hyödyllisiä osia. Mannerheim-linjan murtumisen jälkeen hylky jäi venäläisille, jotka kuljettivat sen Kirovin tehtaille korjattavaksi. Korjausta ei kuitenkaan koskaan viety loppuun. Vaunua ei varmaan merkitty virallisesti korjauskelvottomaksi, koska se säilyi Kirovin tehtailla korjausta odottamassa 1950-luvulle asti. Tämä varmaankin on syy, miksei sitä ole merkitty menetetyksi Kolomyjecin tappiotaulukossa. Nimimerkki Art antaa Axis history forumilla samat tappioluvut 20. Raskaalle Panssariprikaatille kuin Kolomyjec. Hän vaikuttaa monien viestiensä perusteella hyvin perehtyneeltä ja huolelliselta henkilöltä. Mielestäni hyvin todennäköisesti Irincheevin kirjan taulukon 18.12. kentälle jääneet 9 T-26:ta ovat olleet T-28:ja, eli kyseessä on painovirhe. 18.12. Taistelukentälle jääneitä sarakkeessa on vain T-26:ia kun taas 17. ja 19.12. kaikki tämän tappioluokan vaunut ovat raskaita panssarivaunuja, yhteensä 15 T-28:aa ja yksi SMK. Prikaatihan oli nimensä mukaisesti pääasiassa raskailla T-28 vaunuilla varustettu ja T-26:ia sillä oli vain 11 talvisodan syttyessä eikä se saanut niitä lisää sodan aikana. Lisäsi Kolomyjecin kirjan sivulla 84 on kuva 20. Raskaan Panssariprikaatin lumenpeittämästä T-28:ta, joka kuvatekstin mukaan tuhoutui 18.12. taistelussa ja hylättiin suomalaisten alueelle. Tämä neuvostoliittolainen kuva on otettu kuvatekstin mukaan 2.2.1940. Itse asiassa luulen, että kaikki Irincheevin taulukon soluissa ainoana tyyppinä mainitut T-26:t ovat luultavasti painovirheitä, tällöin prikaatin T-26 menetysten ero ei olisi niin suuri Kolomyjecin ja Irincheevin välillä, vain 3 vs 5. Vaikeampi on kuvitella, että esim. 19.12.1939 pst-tykkien tuhoamiksi merkityistä 13 T-28:sta ja 2 T-26:sta T-26:t olisivat todellisuudessa olleet T-28:ja. Baryatinsky & Kinnear ei auta ongelman ratkaisemisessa, koska siinä on vain minimaalisesti tietoa T-28:ien käytöstä talvisodassa.
Kokonaisuudessa Irincheevin antamat tiedot prikaatin joulukuun 1939 tappioista suhteessa Kolomyjecin antamiin koko talvisodan tappioihin ovat aika lailla samassa suhteessa kuin Puna-armeijan 7. Armeijan Kannaksella kärsimät panssarivaunutappiot sodan ensivaiheessa suhteessa sen koko sodan tappioihin,
32,9 % vs. 28,0 % . Huomasin, että palaneita vaunuja oli suhteellisesti selvästi enemmän sodan alussa, mutta syynä varmaankin se, että alussa vaunujen käyttö oli uhkarohkeaa ja yhteistyö jalkaväen kanssa huonoa, joten suomalaisten lähitorjuntamiesten oli silloin paljon helpompaa päästä heittoetäisyydelle vaunuista kuin myöhemmin, kun vaunumiehistöt olivat tulleet varovaisemmiksi ja neuvostoliittolaisten eri aselajien yhteistyön oli parantunut huomattavasti.
Kannaksen taisteluista karttoja on mukavasti, mutta muualta vain Tolvajärven taistelusta, vaikka Laatokan ja Suomussalmen välisen alueen taisteluja käsitellään 65 sivun verran. Silmääni pisti se, että tekstissä puhutaan Aittajoesta kun suomalaisista kirjoista olen muistaakseni aina nähnyt muodon Aittojoki. Kartat ovat hyviä musta-valkoisia topografikarttoja, ainoana ongelmana minulle niissä oli se, että neuvostoliittolaisten joukko-osastojen ja yhtymien nimet on painettu hyvin haalealla harmaalla, joten joskus niiden erottaminen karttapohjasta oli vanhoille silmilleni vaikeaa, esim. Muolaan lohkon taistelut 21.-28.2.1940 –kartassa Äyräpäänjärven soistuneelle ranta-alueelle painettua 306. JR:n numeroa on mahdoton erottaa vähänkin huonommassa valaistuksessa. Kartoissa on selvästi merkitty suomalaisten kantalinnoitteet, esim. Salmenkaidan lohkon kartassa näkyvät myös uudet vastavalmistuneet bunkkerit pääampumasuuntineen. Yllämainitussa Tassiolammet vs. Taasionlammet kysymyksestä, tuon ajan kartassa nimi on muodossa Tassiolammet. Samoin Raunion – Kilinin Talvisodan Taisteluja kirjassa ja Irincheevin uudemmassa kirjassa. On tietysti hyvinkin mahdollista, että molemmat muodot ovat oikein, nimistö oli toisinaan horjuvaa. Tätä tukee se, että Hakalan & Santavuoren kirjan Liitekartta 6 on otsikoitu Taasiolammet – Muolaanjärvi mutta itse kartassa nimi on Tassiolammet. Kirjan kartassa 7 nimenä on Taasionlammet.
Kirjassa on myös muutama käännöskukkanen, esim s. 190 ”…Viisi T-28-vaunua panssarirekien vetämänä…” kun pitäisi varmaan olla ”…Viisi T-28-vaunua panssarirekiä vetäen…” tai ”…Viisi T-28-vaunua panssarirekiä työntäen…”, jälkimmäisestäkin toiminnasta suomalaiset raportoivat.
Yksi lisähuomio näin lentokone friikkinä, vaikka sivulla 242 niin väitetään niin tuskinpa neuvostoliittolaiset tulenjohtokoneet kiertelivät suomalaisten asemien yllä 40-50 km/t nopeudella. Koneet olivat todennäköisesti Polikarpov R-5:ia, joiden laskeutumisnopeuskin oli n. 100 km/t.
Yhteenvetona: erittäin hyvä ja mielenkiintoinen esitys talvisodan maataisteluista päärintamasuunnilla. Kannattaa hankkia tai ainakin lukea.
Lähteeni:
6710/20 30° 450/60 Leipäsuo. Topografinen kartta 1:20.000. Yleisesikunnan topografikunta, Helsinki 1933.
Andersson, Lennart: Soviet Aircraft and Aviation 1917 – 1941. Putnam, London Reprinted (with additions)
1997.
Baryatinsky, Mikhail & Kinnear, Jim: Steel Fortress The Russian T-28 Medium Tanks. Barbarossa Books,
Tiptree 2000.
Geust, Carl-Fredrik: Red Stars Vol. 7 Talvisota Ilmassa – The Winter War in the Air. Apali, Tampere 2011.
Hakala, Jaakko – Santavuori, Martti: Summa Kertomus 3. (6.) ja 5. Divisioonan vaiheista talvisodassa 1939 –
40. Otava, Helsinki 1960.
Irincheev, Bair: Talvisodan kadonneet kuvat. Avrora-Design, 2010.
Kolomyjec, Maksym: Tanks in the Winter War 1939 – 1940. Leandoer & Ekholm förlag, Stockholm 2008.
Käkelä, Erkki: Marskin Panssarintuhoojat Suomen panssarintorjunnan kehitys ja panssariyhtymän
panssarintorjuntayksiköiden historia. Werner Söderström osakeyhtiö, Helsinki 2000.
Panssarimuseo. Toimittanut Esa Muikku. 1993.
Raunio, Ari & Kilin, Juri: Talvisodan Taisteluja. Karttakeskus, Helsinki 2007.
Uitto, Antero, Geust, Carl-Fredrik: Mannerheim-linja Talvisodan Legenda. Ajatus, Helsinki 2006.
http://forum.axishistory.com/viewtopic.php?f=79&t=142641, erityisesti Art on 15 Aug 2008 16:56
http://www.jaegerplatoon.net/TANKS6.htm (Luettu 11.2.2020).
http://www.battlefield.ru/smk.html (luettu 9.3.2002). Linkki on sittemmin kuollut.
Mielestäni erittäin hyvä suppeahko esitys talvisodan tärkeimmistä taisteluista. Kirja keskittyy pelkästään maasotatoimiin. Nimestään huolimatta kirjassa on hyödynnetty runsaasti myös suomalaisia sotapäiväkirjoja, tutkimuskirjallisuutta sekä muistelmia ja kirjan antaa tasapuolisen kuvan talvisodan taisteluista. Onneksi viime vuosikymmeninä on ilmestynyt useampiakin kirjoja talvi- ja jatkosodasta, joissa on hyödynnetty kummankin osapuolen arkistolähteitä ja tutkimuskirjallisuutta kuten vaikkapa Raunion ja Kilinin yhteistyönä tekemät kirjat. Irincheev käsittelee myös suomalaisessa kirjallisuudessa vähemmälle huomiolle jääneitä lohkoja, kuten keskistä Karjalankannasta Lähteen lohkon ja Suvannon välissä, esimerkiksi neuvostoliittolaisten epäonnistunutta Vuoksen ylitysyritystä Kiviniemessä joulukuun toisella viikolla sekä Tassiolampien (kirjassa muodossa Taasionlammet) ja Salmenkaidan lohkojen taisteluja. Myös esimerkiksi
Keljan taistelu joulunpyhinä 1939 Suvannon pohjoisrannalla on hyvin ja asiallisesti kuvattu.
Taas kerran selvästi ilmenee kuinka kalliiksi tuli panssarintorjunnan kehittämisen laiminlyöminen Suomessa ennen sotaa samoin kuin tykistön ammusten puute, tietysti putkiakin olisi saanut olla enemmän.
Panssarivaunutappiotliitteistä yritin tarkistaa 20. Raskaan Panssariprikaatin tappiotaulukon tietoja vertaamalla niitä Kolomyjecin kirjan tietoihin. Ongelmana oli, että Kolomyjec antaa prikaatista vain sen 30.11.1939 vahvuuden, sodanaikeiset kalustotäydennykset sekä tappiot vaunutyypeittäin ja syittäin, sodan aikana korjattujen vaunujen määrän vaunutyypeittäin ja korjauskelvottomien määrän. Kirjan taistelujen yleiskuvauksesta löytyy myös tieto, että prikaati menetti 19.12.1939 - ainoa joulukuun päivä, jona hän ilmoittaa prikaatin päivätappioiden määrän - 29 vaunua, Irincheevin kirjan liitetaulukon mukaan tuon päivän tappiot olivat 27, mutta hänen taulukosta puuttuvat alistettujen joukkojen tappiot mikä saattaa selittää eron. 20. Raskaalla Panssariprikaatilla oli alaisuudessaan radio-ohjatuilla tankeilla varustettu 7. Erikoiskomppania. Sen radio-ohjatut T-26:t olivat varsin haavoittuvia, ehkä niiden mahdolliset tappiot eivät sisälly Irincheevin lukuihin. Kolomyjecin Lost w/o trace vastannee Irincheevin Taistelukentälle jääneet kategoriaa. Erot lukumäärissä, Irincheevin 15 T-28:aa, 9 T-26:ta ja 1 SMK vs. Kolomyjecin 2 T-28:aa, selittänee se, että joulukuun taistelujen aikana osa Summan lohkolla syvemmälle suomalaisten asemiin tunkeutuneista panssarivaunuista jäi sille tielleen, eikä neuvostoliittolaisilla ollut varmaa tietoa siitä, mitä niille oli tapahtunut kunnes suomalaiset joutuivat vetäytymään Mannerheim-linjalta helmikuun puolessavälissä. Tuolloin joulukuussa kadonneiden vaunujen hylyt jäivät neuvostoliittolaisille. Irincheevin Talvisodan kadonneet kuvat -kirjassa on neuvostojoukkojen kartta maaliskuulta 1940 Summan alueen taistelukentälle hylätyistä 20. Raskaan Panssariprikaatin vaunujen sijainneista. Piirroksessa näkyvistä 24 T-28:sta jopa 13 on voinut olla niin kaukana Puna-armeijan joulukuun etulinjoista, ettei niiden tuhoutumisen/liikuntakyvyttömyyden syytä ole voinut varmasti sieltä määritellä. Tosin jokunen vaunuista on voinut tuhoutua helmikuun taisteluissa. Lisäksi tulee kaksi suomalaisten omaan käyttöönsä evakuoimaa T-28:aa, jotka varmaankin ovat nuo Kolomyjecin kaksi kadonnutta. Hänen mukaan prikaatin taistelutappiot olivat koko talvisodan ajalta 285 T-28:aa, 3 T-26:ta ja 10 BT-vaunua, näistä suurin osa saatiin korjattua jo sodan aikana, mm. kaikki T-26:t. Sodan lopussa täysin tuhoutuneiksi/ korjauskelvottomiksi oli määritelty 32 T-28:ia ja 2 BT:tä, näistä jokunen voi olla teknisistä syistä korjauskelvottomaksi katsottu. Lisäksi ainakin joitakin sodan lopussa vielä korjaamatta olleista 79 vaurioituneesta T-28:ista saattoi jäädä korjaamatta. Kolomyjecin kirjan tekstiosassa todetaan miinan räjäyttäneen 55 tonnin painoisen SMK:n 19.12.1939 suomalaisten linjojen takana ja miehistön hylänneen sen sinne. Kyseessä todennäköisesti käännöskukkanen, koska todellisuudessa SMK ajoi miinaan, joka katkaisi sen telaketjun. Miehistön onnistui korjata telaketju mutta he eivät saaneet enää vaunun moottoria käyntiin. Kun hinausyritykset eivät onnistuneet, tankki hylättiin sinne ja miehistä pelastautui samaan hyökkäykseen osallistuneeseen toiseen raskaaseen panssarivaunuprototyyppiin, 58 tonniseen T-100:aan. SMK jäi suomalaisille, mutta vaunu oli liian raskas poishinattavaksi, joten suomalaiset tyytyivät vain poistamaan siitä hyödyllisiä osia. Mannerheim-linjan murtumisen jälkeen hylky jäi venäläisille, jotka kuljettivat sen Kirovin tehtaille korjattavaksi. Korjausta ei kuitenkaan koskaan viety loppuun. Vaunua ei varmaan merkitty virallisesti korjauskelvottomaksi, koska se säilyi Kirovin tehtailla korjausta odottamassa 1950-luvulle asti. Tämä varmaankin on syy, miksei sitä ole merkitty menetetyksi Kolomyjecin tappiotaulukossa. Nimimerkki Art antaa Axis history forumilla samat tappioluvut 20. Raskaalle Panssariprikaatille kuin Kolomyjec. Hän vaikuttaa monien viestiensä perusteella hyvin perehtyneeltä ja huolelliselta henkilöltä. Mielestäni hyvin todennäköisesti Irincheevin kirjan taulukon 18.12. kentälle jääneet 9 T-26:ta ovat olleet T-28:ja, eli kyseessä on painovirhe. 18.12. Taistelukentälle jääneitä sarakkeessa on vain T-26:ia kun taas 17. ja 19.12. kaikki tämän tappioluokan vaunut ovat raskaita panssarivaunuja, yhteensä 15 T-28:aa ja yksi SMK. Prikaatihan oli nimensä mukaisesti pääasiassa raskailla T-28 vaunuilla varustettu ja T-26:ia sillä oli vain 11 talvisodan syttyessä eikä se saanut niitä lisää sodan aikana. Lisäsi Kolomyjecin kirjan sivulla 84 on kuva 20. Raskaan Panssariprikaatin lumenpeittämästä T-28:ta, joka kuvatekstin mukaan tuhoutui 18.12. taistelussa ja hylättiin suomalaisten alueelle. Tämä neuvostoliittolainen kuva on otettu kuvatekstin mukaan 2.2.1940. Itse asiassa luulen, että kaikki Irincheevin taulukon soluissa ainoana tyyppinä mainitut T-26:t ovat luultavasti painovirheitä, tällöin prikaatin T-26 menetysten ero ei olisi niin suuri Kolomyjecin ja Irincheevin välillä, vain 3 vs 5. Vaikeampi on kuvitella, että esim. 19.12.1939 pst-tykkien tuhoamiksi merkityistä 13 T-28:sta ja 2 T-26:sta T-26:t olisivat todellisuudessa olleet T-28:ja. Baryatinsky & Kinnear ei auta ongelman ratkaisemisessa, koska siinä on vain minimaalisesti tietoa T-28:ien käytöstä talvisodassa.
Kokonaisuudessa Irincheevin antamat tiedot prikaatin joulukuun 1939 tappioista suhteessa Kolomyjecin antamiin koko talvisodan tappioihin ovat aika lailla samassa suhteessa kuin Puna-armeijan 7. Armeijan Kannaksella kärsimät panssarivaunutappiot sodan ensivaiheessa suhteessa sen koko sodan tappioihin,
32,9 % vs. 28,0 % . Huomasin, että palaneita vaunuja oli suhteellisesti selvästi enemmän sodan alussa, mutta syynä varmaankin se, että alussa vaunujen käyttö oli uhkarohkeaa ja yhteistyö jalkaväen kanssa huonoa, joten suomalaisten lähitorjuntamiesten oli silloin paljon helpompaa päästä heittoetäisyydelle vaunuista kuin myöhemmin, kun vaunumiehistöt olivat tulleet varovaisemmiksi ja neuvostoliittolaisten eri aselajien yhteistyön oli parantunut huomattavasti.
Kannaksen taisteluista karttoja on mukavasti, mutta muualta vain Tolvajärven taistelusta, vaikka Laatokan ja Suomussalmen välisen alueen taisteluja käsitellään 65 sivun verran. Silmääni pisti se, että tekstissä puhutaan Aittajoesta kun suomalaisista kirjoista olen muistaakseni aina nähnyt muodon Aittojoki. Kartat ovat hyviä musta-valkoisia topografikarttoja, ainoana ongelmana minulle niissä oli se, että neuvostoliittolaisten joukko-osastojen ja yhtymien nimet on painettu hyvin haalealla harmaalla, joten joskus niiden erottaminen karttapohjasta oli vanhoille silmilleni vaikeaa, esim. Muolaan lohkon taistelut 21.-28.2.1940 –kartassa Äyräpäänjärven soistuneelle ranta-alueelle painettua 306. JR:n numeroa on mahdoton erottaa vähänkin huonommassa valaistuksessa. Kartoissa on selvästi merkitty suomalaisten kantalinnoitteet, esim. Salmenkaidan lohkon kartassa näkyvät myös uudet vastavalmistuneet bunkkerit pääampumasuuntineen. Yllämainitussa Tassiolammet vs. Taasionlammet kysymyksestä, tuon ajan kartassa nimi on muodossa Tassiolammet. Samoin Raunion – Kilinin Talvisodan Taisteluja kirjassa ja Irincheevin uudemmassa kirjassa. On tietysti hyvinkin mahdollista, että molemmat muodot ovat oikein, nimistö oli toisinaan horjuvaa. Tätä tukee se, että Hakalan & Santavuoren kirjan Liitekartta 6 on otsikoitu Taasiolammet – Muolaanjärvi mutta itse kartassa nimi on Tassiolammet. Kirjan kartassa 7 nimenä on Taasionlammet.
Kirjassa on myös muutama käännöskukkanen, esim s. 190 ”…Viisi T-28-vaunua panssarirekien vetämänä…” kun pitäisi varmaan olla ”…Viisi T-28-vaunua panssarirekiä vetäen…” tai ”…Viisi T-28-vaunua panssarirekiä työntäen…”, jälkimmäisestäkin toiminnasta suomalaiset raportoivat.
Yksi lisähuomio näin lentokone friikkinä, vaikka sivulla 242 niin väitetään niin tuskinpa neuvostoliittolaiset tulenjohtokoneet kiertelivät suomalaisten asemien yllä 40-50 km/t nopeudella. Koneet olivat todennäköisesti Polikarpov R-5:ia, joiden laskeutumisnopeuskin oli n. 100 km/t.
Yhteenvetona: erittäin hyvä ja mielenkiintoinen esitys talvisodan maataisteluista päärintamasuunnilla. Kannattaa hankkia tai ainakin lukea.
Lähteeni:
6710/20 30° 450/60 Leipäsuo. Topografinen kartta 1:20.000. Yleisesikunnan topografikunta, Helsinki 1933.
Andersson, Lennart: Soviet Aircraft and Aviation 1917 – 1941. Putnam, London Reprinted (with additions)
1997.
Baryatinsky, Mikhail & Kinnear, Jim: Steel Fortress The Russian T-28 Medium Tanks. Barbarossa Books,
Tiptree 2000.
Geust, Carl-Fredrik: Red Stars Vol. 7 Talvisota Ilmassa – The Winter War in the Air. Apali, Tampere 2011.
Hakala, Jaakko – Santavuori, Martti: Summa Kertomus 3. (6.) ja 5. Divisioonan vaiheista talvisodassa 1939 –
40. Otava, Helsinki 1960.
Irincheev, Bair: Talvisodan kadonneet kuvat. Avrora-Design, 2010.
Kolomyjec, Maksym: Tanks in the Winter War 1939 – 1940. Leandoer & Ekholm förlag, Stockholm 2008.
Käkelä, Erkki: Marskin Panssarintuhoojat Suomen panssarintorjunnan kehitys ja panssariyhtymän
panssarintorjuntayksiköiden historia. Werner Söderström osakeyhtiö, Helsinki 2000.
Panssarimuseo. Toimittanut Esa Muikku. 1993.
Raunio, Ari & Kilin, Juri: Talvisodan Taisteluja. Karttakeskus, Helsinki 2007.
Uitto, Antero, Geust, Carl-Fredrik: Mannerheim-linja Talvisodan Legenda. Ajatus, Helsinki 2006.
http://forum.axishistory.com/viewtopic.php?f=79&t=142641, erityisesti Art on 15 Aug 2008 16:56
http://www.jaegerplatoon.net/TANKS6.htm (Luettu 11.2.2020).
http://www.battlefield.ru/smk.html (luettu 9.3.2002). Linkki on sittemmin kuollut.
RSS Feed
