Duel 70, Oxford and New York: Osprey Publishing, 2015, 80 pages
Tämä nyt oikeastaan kuuluisi tuonne englanninkieliselle puolelle, mutta koska tämä puoli on ollut pitkään hiljainen, niin laitan tänne. Kyllähän suomalaisetkin näitä Ospreyn kirjoja ostavat.
Taas mielenkiintoinen kirja Zalogalta. Kirjan rakenne on Duel-sarjalle tyypillinen. Panzer IV:n kehityksen perusasiat käydään läpi asiantuntevasti, samoin M4 Shermanin alkupuolen kehitys, Sherman versioista käydään läpi vain 75 mm tykillä varustetut M4 ja M4A1 alatyypit. Myös tähtäimet esitellään. Ensimmäiset 76 mm tykillä varustetut Sherman versiot olisi voinut kyllä myös sisällyttää Design and Development osioon, koska kahden pataljoonan verran niitä osallistui Operaatio Cobraan, joka on kirjan esimerkkitaistelu ja oli myös 76 mm tykillä aseistettujen Shermanien tulikaste.
Panssaroinnin vertailu -taulukko saattaa antaa liian hyvän kuvan M4A1:n panssaroinnista pikaisesti katsottaessa, koska lisäpanssarointi on laskettu mukaan kuin se peittäisi koko tornin etuosan ja rungon yläosan sivut vaikka todellisuudessa lisäpanssarointi oli lisätty paikkamaisesti peittäen vain osan yllämainituista pinnoista.
Mukana ovat normaalit värilliset halkileikkaukset, jotka antavat kohtuullisen käsityksen tornin sisätiloista mutta erittäin ylimalkaisen kuvan rungon sisätiloista. Panzer IV:n kohdalla todetaan selvästi, että miehistö kommunikoi keskenään käyttäen sisäistä viestintäjärjestelmää, johon kuuluivat myös kurkkumikrofonit ja kuulokkeet, tämän näkee myös valokuvista. Shermanin tapauksessa vain todetaan, että vaunussa oli myös sisäisen viestintäjärjestelmä, mutta epäselväksi jää, käyttikö miehistä käsi- vai kurkkumikrofoneja.
Kirjan esimerkkitaisteluna on Operaatio Cobra eli USA:n joukkojen ulosmurtautuminen Normandian sillanpäästä 25. – 31. heinäkuuta 1944. Kirjassa on kyllä kaksi värillistä karttaa kuvaamassa operaatiota, mutta niissä ei näy alueen topografia, ja muutenkin niistä puuttuu olennaisia asioita. Esimerkiksi tekstin mukaan saksalaisten toinen puolustuslinja seurasi St. Lo – Countaines rataa, mutta rataa ei ole piirretty kirjan karttoihin. Kyllä se rata varmaan oli siellä, ainakin se on merkitty USA:n armeijan virallisen sotahistorian karttoihin. Muitakin ärsyttäviä puutteita kartoissa on, s. 63 lukee, että ”Choltitz wanted Das Reich along with…17. SS-Panzergrenadier-Division to withdraw down the coast towards Bréhal…”. Eihän tuo hirveän epäselvää ole, mutta kyllä Bréhalin olisi voinut hyvin merkitä sivun 45 karttaan, merkinnälle olisi ollut siinä hyvin tilaa. Saksalaisten ulosmurtautumisyritystenkin hahmottaminen on vähän vaikeaa, kun vain osa avainpaikoista ja -teistä on merkitty karttaan, mutta onneksi annetaan nykyisten D-luokan teiden numerot, joten Google-karttoja voi hyvin hyödyntää, ja niistähän löytyvät myös kaikki tekstissä mainitut kylätkin. Mutta tällaista vanhan liiton miestä harmittaa, että kirjaa on luettava tietokoneen ääressä, olisiko viimein tullut aika hankkia tabletti? Vakavasti puhuen, jos nyt kauniita värillisiä karttoja on kirjaan laitettu, niin kyllä niissä pitäisi näkyä tärkeimmät tekstissä mainitut piirteet.
Operaatio Cobra on mielestäni varsin huono esimerkkitaistelu, jos on tarkoitus verrata PzKpfw IV:ta M4 Shermaniin. Alun voimakas ilmapommitus aiheutti saksalaisille kovia tappioita sekä sekoitti pahoin saksalaisten viesti- ja johtamisjärjestelmät, joten saksalaisten kyky suunnitelmallisiin vastatoimiin oli pahoin heikentynyt. Myös maajoukoissa saksalaiset olivat pahasti alakynnessä, joten ei ihme, että he jäivät jalkoihin. Parempia aiheita olisivat olleet Itä-Ranskan taistelut syyskuussa 1944, joissa vaunujen ominaisuuksilla oli suurempi merkitys kuin Operaatio Cobran taisteluissa. Samoin operaatio Goodwoodin ensimmäisenä päivänä 18.7.1944 saksalaisten vastahyökkäysten yhteydessä oli paremmin esimerkiksi sopivia panssaritaisteluja Pz IV:ten ja M4:ien kesken, mutta silloin kyseessä oli brittien M4:t ja lisäksi Fireflyt olivat sotkemassa puhdasta perus-M4:ien ja Pz IV:sten kamppailua brittien puolella ja Tiikerit saksalaisten puolella. Puhun nyt 21.PzD:n vastaiskusta Cagnyn koillispuolella, siellä ei ollut Panttereita tuomassa lisävaikeutta Pz IV vs M4 vertailuun. Tosin Zaloga toteaa, että Normandian panssaritaisteluihin usein osallistui alle viisi tankkia kummallakin puolella johtuen bocagesta, eli korkeiden pensaiden peittämien maavallien rajaamien pienien peltojen hallitsemasta maastosta.
Mutta on kirjassa hyvääkin, esimerkiksi Normandian taisteluiden panssarivaunutappiotiedot, ikävä kyllä Zaloga ei anna lähdettä tiedoille. Tämä olisi tärkeää, koska itse asiassa esimerkiksi brittien panssarivaunutappioita on vaikea laskea, koska panssarivaunuyksiköt antoivat päivittäin kolme lukua vaunuistaan: taisteluvalmiit, korjattavissa 24 tunnissa ja korjaus kestää yli 24t/tuhoutuneet/kadonneet. Viimeisen ryhmän vaunut poistetiin yksikön kirjanpidosta ja tilalle saatiin uudet, periaatteessa poistetut vaunut korjasi kentältä armeijan korjausyksiköt, jotka sitten päättivät, mitkä korjattiin ja mitkä romutettiin ja päätöksen tekemiseen saattoi mennä päivä tai jopa kuukausia. Mutta Zalogan brittiluvut näyttävät olevan MG RAC, 21st Army Group lukuja, joten sinänsä hyvin asiallisia. Panssarivaunutappioiden syistä annetaan myös mielenkiintoista tietoa. Samoin kerrotaan mielenkiintoisen brittitutkimuksen tulos eri vaunujen tehokkuudesta, sitä olisi voinut analysoida enemmän. Miksi tuon tutkimuksen mukaan PzKpfw IVH oli n. 10% parempi kuin M4(75mm) 1.000 jaardin etäisyydellä mutta n. 10% huonompi 1.500 jaardin etäisyydellä? Olisi pikemminkin luullut, että erinomaisella saksalaisella tähtäimellä ja suuremman lähtönopeuden omaavalla tykillä varustettu Panzer IV olisi suhteellisesti pärjännyt paremmin pitemmillä matkoilla. Ja miksi Cromwell oli selvästi huonompi kuin M4 ja PzKpfw IV? Cromwell oli matalampi ja sillä oli parempi teho/painosuhde. M4 oli kyllä jonkun verran paremmin panssaroitu muttei niin hyvin, etteivät saksalaisten kesällä 1944 käytössä olleet panssarivaunukanuunoiden panssariammukset olisi läpäisseet senkin panssarointia normaaleilla taisteluetäisyyksillä. Cromwell oli kyllä samanlainen laatikko kuin PzKpfw IV mutta toisaalta sen torni oli tilavampi kuin M4A1:n torni. Ja Cromwellin vaihdelaatikko, Merritt-Brown, oli ainakin brittien mielestä selvästi parempi kuin Shermanissa tai PzKpfw IV:ssa käytetyt laatikot. Tähystysmahdollisuudetkin Cromwellista vaikuttavat olleen M4:n veroiset. Nyt ollaan kyllä asiasta sivussa, ehkäpä tulevaisuudessa tulee Cromwell vs Panzer IV.
Zaloga toteaa, että PzKpfw IV oli yhä erinomainen tankki vuonna 1944 ja vaikkei M4 ollut tuolloin paras tankki se oli teknisesti riittävä suurimpaan osaan taistelutehtävistä ja toimintavarma.
Kun ennestään olin varsin hyvin perillä PzKpfw IV:sta ja M4:sta sekä operaatio Cobrasta, kirjan anti rajoittui oikeastaan 12 viimeiseen sivuun, eli Statistics and analysis osioon sekä Conclusion, Further reading osioihin ja lähde- ja kirjallisuusluetteloon. Mutta ne ovat sitten tosi mielenkiintoisia. Lisäksi on kahden sivun pituinen US 2nd Armored Divisionin varhaisempien vaiheiden kuvaus, vastaava 3½-sivuinen on myös Panzer-Lehr divisioonasta, mutta se oli minulle ennestään tuttua, samoin lyhyet katsaukset 2.SS-Panssaridivisioonasta ja 17. SS-Panssarikrenatööridivisioonasta, viimeksi mainittu on varmaan vähemmän tunnettu yksikkö lukijoiden keskuudessa sekä sivun mittaiset elämänkerrat II./PzLehrRgt 130:n ja 2nd Battalion, 66th Armored Regimentin komentajista. Ja onhan lopussa sivun mittainen hakemisto. Kaiken kaikkiaan ihan hankinnan arvoinen teos.
Tämä nyt oikeastaan kuuluisi tuonne englanninkieliselle puolelle, mutta koska tämä puoli on ollut pitkään hiljainen, niin laitan tänne. Kyllähän suomalaisetkin näitä Ospreyn kirjoja ostavat.
Taas mielenkiintoinen kirja Zalogalta. Kirjan rakenne on Duel-sarjalle tyypillinen. Panzer IV:n kehityksen perusasiat käydään läpi asiantuntevasti, samoin M4 Shermanin alkupuolen kehitys, Sherman versioista käydään läpi vain 75 mm tykillä varustetut M4 ja M4A1 alatyypit. Myös tähtäimet esitellään. Ensimmäiset 76 mm tykillä varustetut Sherman versiot olisi voinut kyllä myös sisällyttää Design and Development osioon, koska kahden pataljoonan verran niitä osallistui Operaatio Cobraan, joka on kirjan esimerkkitaistelu ja oli myös 76 mm tykillä aseistettujen Shermanien tulikaste.
Panssaroinnin vertailu -taulukko saattaa antaa liian hyvän kuvan M4A1:n panssaroinnista pikaisesti katsottaessa, koska lisäpanssarointi on laskettu mukaan kuin se peittäisi koko tornin etuosan ja rungon yläosan sivut vaikka todellisuudessa lisäpanssarointi oli lisätty paikkamaisesti peittäen vain osan yllämainituista pinnoista.
Mukana ovat normaalit värilliset halkileikkaukset, jotka antavat kohtuullisen käsityksen tornin sisätiloista mutta erittäin ylimalkaisen kuvan rungon sisätiloista. Panzer IV:n kohdalla todetaan selvästi, että miehistö kommunikoi keskenään käyttäen sisäistä viestintäjärjestelmää, johon kuuluivat myös kurkkumikrofonit ja kuulokkeet, tämän näkee myös valokuvista. Shermanin tapauksessa vain todetaan, että vaunussa oli myös sisäisen viestintäjärjestelmä, mutta epäselväksi jää, käyttikö miehistä käsi- vai kurkkumikrofoneja.
Kirjan esimerkkitaisteluna on Operaatio Cobra eli USA:n joukkojen ulosmurtautuminen Normandian sillanpäästä 25. – 31. heinäkuuta 1944. Kirjassa on kyllä kaksi värillistä karttaa kuvaamassa operaatiota, mutta niissä ei näy alueen topografia, ja muutenkin niistä puuttuu olennaisia asioita. Esimerkiksi tekstin mukaan saksalaisten toinen puolustuslinja seurasi St. Lo – Countaines rataa, mutta rataa ei ole piirretty kirjan karttoihin. Kyllä se rata varmaan oli siellä, ainakin se on merkitty USA:n armeijan virallisen sotahistorian karttoihin. Muitakin ärsyttäviä puutteita kartoissa on, s. 63 lukee, että ”Choltitz wanted Das Reich along with…17. SS-Panzergrenadier-Division to withdraw down the coast towards Bréhal…”. Eihän tuo hirveän epäselvää ole, mutta kyllä Bréhalin olisi voinut hyvin merkitä sivun 45 karttaan, merkinnälle olisi ollut siinä hyvin tilaa. Saksalaisten ulosmurtautumisyritystenkin hahmottaminen on vähän vaikeaa, kun vain osa avainpaikoista ja -teistä on merkitty karttaan, mutta onneksi annetaan nykyisten D-luokan teiden numerot, joten Google-karttoja voi hyvin hyödyntää, ja niistähän löytyvät myös kaikki tekstissä mainitut kylätkin. Mutta tällaista vanhan liiton miestä harmittaa, että kirjaa on luettava tietokoneen ääressä, olisiko viimein tullut aika hankkia tabletti? Vakavasti puhuen, jos nyt kauniita värillisiä karttoja on kirjaan laitettu, niin kyllä niissä pitäisi näkyä tärkeimmät tekstissä mainitut piirteet.
Operaatio Cobra on mielestäni varsin huono esimerkkitaistelu, jos on tarkoitus verrata PzKpfw IV:ta M4 Shermaniin. Alun voimakas ilmapommitus aiheutti saksalaisille kovia tappioita sekä sekoitti pahoin saksalaisten viesti- ja johtamisjärjestelmät, joten saksalaisten kyky suunnitelmallisiin vastatoimiin oli pahoin heikentynyt. Myös maajoukoissa saksalaiset olivat pahasti alakynnessä, joten ei ihme, että he jäivät jalkoihin. Parempia aiheita olisivat olleet Itä-Ranskan taistelut syyskuussa 1944, joissa vaunujen ominaisuuksilla oli suurempi merkitys kuin Operaatio Cobran taisteluissa. Samoin operaatio Goodwoodin ensimmäisenä päivänä 18.7.1944 saksalaisten vastahyökkäysten yhteydessä oli paremmin esimerkiksi sopivia panssaritaisteluja Pz IV:ten ja M4:ien kesken, mutta silloin kyseessä oli brittien M4:t ja lisäksi Fireflyt olivat sotkemassa puhdasta perus-M4:ien ja Pz IV:sten kamppailua brittien puolella ja Tiikerit saksalaisten puolella. Puhun nyt 21.PzD:n vastaiskusta Cagnyn koillispuolella, siellä ei ollut Panttereita tuomassa lisävaikeutta Pz IV vs M4 vertailuun. Tosin Zaloga toteaa, että Normandian panssaritaisteluihin usein osallistui alle viisi tankkia kummallakin puolella johtuen bocagesta, eli korkeiden pensaiden peittämien maavallien rajaamien pienien peltojen hallitsemasta maastosta.
Mutta on kirjassa hyvääkin, esimerkiksi Normandian taisteluiden panssarivaunutappiotiedot, ikävä kyllä Zaloga ei anna lähdettä tiedoille. Tämä olisi tärkeää, koska itse asiassa esimerkiksi brittien panssarivaunutappioita on vaikea laskea, koska panssarivaunuyksiköt antoivat päivittäin kolme lukua vaunuistaan: taisteluvalmiit, korjattavissa 24 tunnissa ja korjaus kestää yli 24t/tuhoutuneet/kadonneet. Viimeisen ryhmän vaunut poistetiin yksikön kirjanpidosta ja tilalle saatiin uudet, periaatteessa poistetut vaunut korjasi kentältä armeijan korjausyksiköt, jotka sitten päättivät, mitkä korjattiin ja mitkä romutettiin ja päätöksen tekemiseen saattoi mennä päivä tai jopa kuukausia. Mutta Zalogan brittiluvut näyttävät olevan MG RAC, 21st Army Group lukuja, joten sinänsä hyvin asiallisia. Panssarivaunutappioiden syistä annetaan myös mielenkiintoista tietoa. Samoin kerrotaan mielenkiintoisen brittitutkimuksen tulos eri vaunujen tehokkuudesta, sitä olisi voinut analysoida enemmän. Miksi tuon tutkimuksen mukaan PzKpfw IVH oli n. 10% parempi kuin M4(75mm) 1.000 jaardin etäisyydellä mutta n. 10% huonompi 1.500 jaardin etäisyydellä? Olisi pikemminkin luullut, että erinomaisella saksalaisella tähtäimellä ja suuremman lähtönopeuden omaavalla tykillä varustettu Panzer IV olisi suhteellisesti pärjännyt paremmin pitemmillä matkoilla. Ja miksi Cromwell oli selvästi huonompi kuin M4 ja PzKpfw IV? Cromwell oli matalampi ja sillä oli parempi teho/painosuhde. M4 oli kyllä jonkun verran paremmin panssaroitu muttei niin hyvin, etteivät saksalaisten kesällä 1944 käytössä olleet panssarivaunukanuunoiden panssariammukset olisi läpäisseet senkin panssarointia normaaleilla taisteluetäisyyksillä. Cromwell oli kyllä samanlainen laatikko kuin PzKpfw IV mutta toisaalta sen torni oli tilavampi kuin M4A1:n torni. Ja Cromwellin vaihdelaatikko, Merritt-Brown, oli ainakin brittien mielestä selvästi parempi kuin Shermanissa tai PzKpfw IV:ssa käytetyt laatikot. Tähystysmahdollisuudetkin Cromwellista vaikuttavat olleen M4:n veroiset. Nyt ollaan kyllä asiasta sivussa, ehkäpä tulevaisuudessa tulee Cromwell vs Panzer IV.
Zaloga toteaa, että PzKpfw IV oli yhä erinomainen tankki vuonna 1944 ja vaikkei M4 ollut tuolloin paras tankki se oli teknisesti riittävä suurimpaan osaan taistelutehtävistä ja toimintavarma.
Kun ennestään olin varsin hyvin perillä PzKpfw IV:sta ja M4:sta sekä operaatio Cobrasta, kirjan anti rajoittui oikeastaan 12 viimeiseen sivuun, eli Statistics and analysis osioon sekä Conclusion, Further reading osioihin ja lähde- ja kirjallisuusluetteloon. Mutta ne ovat sitten tosi mielenkiintoisia. Lisäksi on kahden sivun pituinen US 2nd Armored Divisionin varhaisempien vaiheiden kuvaus, vastaava 3½-sivuinen on myös Panzer-Lehr divisioonasta, mutta se oli minulle ennestään tuttua, samoin lyhyet katsaukset 2.SS-Panssaridivisioonasta ja 17. SS-Panssarikrenatööridivisioonasta, viimeksi mainittu on varmaan vähemmän tunnettu yksikkö lukijoiden keskuudessa sekä sivun mittaiset elämänkerrat II./PzLehrRgt 130:n ja 2nd Battalion, 66th Armored Regimentin komentajista. Ja onhan lopussa sivun mittainen hakemisto. Kaiken kaikkiaan ihan hankinnan arvoinen teos.
RSS Feed
